Lakeja säädetään hallituksen esitysten pohjalta eikä luonnoksiin sitoutuen

Share |
14.10.2018

Pääministerin mukaan irtisanomislain synnyttämä vakava kiista vaatii tiedonantoa. Eduskunnan odotetaan siis ottavan kantaa asiaan, josta on olemassa ainoastaan hallituksen luonnosesitys jota hallitus on ilmoittanut edelleen muuttavansa.


- Tämä on uutta ja ihmeellistä poliittista kulttuuria. Eduskunnalle annetaan pääministerin tiedonanto, josta todennäköisesti seuraa luottamusäänestys sellaisesta laista, jota ei vielä edes ole eduskunnassa.Työllisyyskeskustelu on tervetullutta, mutta on epäselvää mihin tiedonannon tullessa oikeasti otetaan kantaa. Eduskunta säätää lakeja hallituksen lakiesitysten pohjalta eikä sitoudu asioihin pelkkien luonnosten perusteella, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov.


- On selvää, että SDP haluaa ratkaisun ammattiyhdistysliikkeen ja hallituksen väliseen kiistaan. Lakkoon ei koskaan ryhdytä, siihen joudutaan. Ratkaisut syntyvät yleensä parhaiten istumalla yhteisen pöydän ääreen. Neuvotteluiden tyrehdyttyä viisas hallitus aloittaisi puhtaalta pöydältä ja lunastaisi kilpailukykysopimuksen yhteydessä antamansa yhteistyölupauksen. Ratkaisut syntyvät luottamuksen ilmapiirissä - eivät julkisuustempuilla, Filatov muistuttaa.

 

28.10.2018Kaikki nuoret eivät kouluta itse itseään - lähiopetusta tarvitaan
21.10.2018Ihmiset rikastuvat, luonto köyhtyy
17.10.2018SISÄILMAONGELMAT JA HOMEKOULUJEN VAIKUTUS LAPSIIN JA NUORIIN
16.10.2018People are getting richer as the planet is getting poorer
14.10.2018Lakeja säädetään hallituksen esitysten pohjalta eikä luonnoksiin sitoutuen
03.10.2018Miksi toimeentulotukimenot kasvavat, vaikka työttömyys alenee?
15.09.2018Irtisanomisen helpottaminen ei vahvista työllisyyttä
05.09.2018Filatov: Sukupuolisokeasta budjetoinnista siirryttävä tasa-arvoisempaan talouteen
02.09.2018Puhe Reumayhdistyksen 70-vuotisjuhlassa Jyväskylässä 1.9
30.08.2018SDP:n Filatov: Symbolisia korjauksia työllisyyden parantamiseksi

Siirry arkistoon »