Tarja Filatov: Vapaaehtoistyö tuottaa hyvinvointia yli kolmen miljardin euron arvosta

Omaishoitajuus on tärkeä osa ihmisten toisistaan välittämistä. On selvää, että Suomi ei selviä ilman omaishoitajuutta. 

Me ikäännymme kolmanneksi nopeiten maailmassa heti Japanin ja Italian jälkeen.  Vaikka omaishoitajuus ei koske vain ikääntyneitä, vaan vaikkapa vammaisia tai sairaita lapsia hoitavia omaisia,  sillä on iso merkitys erityisesti ikäihmisten hoivassa. 

Yhteiskunnan vastuulla oleva hoiva on selvästi jäljessä tarpeista. Tarpeet kasvavat, mutta resurssit eivät kasva samassa suhteessa. Siksi on arvokasta, että läheiset kantavat vastuuta omaisistaan. 

Ajattelen, että tätä läheisten vastuuta on kahtalaista. Tai oikeastaan kolmenlaista. Ensinnäkin sitä, joka meidän jokaisen kuuluu tehdä ollaksemme läheisiä toisillemme. Joka kuuluu rakkauteen, välittämiseen ja läheisyyteen.  

Kaikkea ei voi ulkoistaa ostopalveluiksi eikä julkisen vallan vastuulle. Tästä kertoo hyvin helsinkiläisen toimittajan kolumni, jossa vinetolta vienosti tuoksuva Arhippa Pölkki palkataan it-firmaan management-serviceen viemään kukkia sairaalaan tuloksentekijän äidille. 

Arhipan tehtävänä on pitää kädestä kuolemansairasta äitiä terveyskeskuksen käytävällä. 

Tarina kuvaa arvomurrosta ja ihmisestä vieraantumista ja postteollista palvelutuotantoa, jossa kovan talouden huippuosaajat ulkoistavat arkielämänsä ostopalveluksi. 

Tällaiseen yhteiskuntaan meidän ei pidä suostua. Meidän on rakennettava tulevaisuutta, joka on eettisesti kestävä ja jossa lähimmäisen vastuu saa tilaa toteutua ja jossa työelämän lainsäädäntö turvaa vapaata elämän kriisitilanteissa.

Toiseksi vastuuta ja hoivaa, joka ei mahdu ns. jokaisen vastuuseen. Tässä yhteiskunnan on tuettava omaistaan hoivaavaa ihmistä. Kyse on varsinaisesta tuetusta omaishoitajuudesta. 

Kyse on sekä taloudellisesta tuesta että palveluiden tuomasta tuesta. 

Kolmas ” kategoria ” ovat varmasti ne omaiset, jotka hoitavat läheisiään, mutta eivät mahdu virallisen tuetun omaishoidon kriteereihin, vaikka kohtuudella heidän pitäisi saada yhteiskunnan tukea.

En tunne yhtään poliitikkoa, joka sanoisi, että omaishoitajuutta ei pidä tukea. Silti riittävä tuki odotuttaa itseään. 

Hoivavastuu on ollut kunnilla, omaishoidon tukeminen on ollut hyvin kirjavaa. Tapoja on lähes yhtä monia kuin on kuntia.

Tuen tasoissa on suuret erot. Kriteerit tuen saamiseksi on vaihdellut, joskus jopa kesken vuoden, palveluiden saatavuudessa on isoja eroja. 

Nyt kun hoivavastuu on siirtynyt hyvinvointialueille, eroja on vähemmän, mutta niitä on yhä liikaa. 

Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. 

Avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta tarvitaan, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen ansaitsemansa tuen. 

Omaishoidon tukien suuruudet vaihtelevat merkittävästi eri alueilla ja hoitoisuusryhmissä. 

Esimerkiksi ykkösluokan tuki vaihtelee alueittain noin 420 euroon noin 620 euroon, kun taas kolmannessa luokassa erot ovat vielä suurempia .

Ihmisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta isot erot eivät ole reiluja.

Kun hyvinvointialueet harmonisoivat palvelujaan ja tukiaan osalla tuet laskivat. Omalla alueeni harmonisoimme tukea ylöspäin juridisista ja taloudellisista syistä. 

Juridista, koska ajattelimme, ertä sovittua sopimusta ei saa heikentää ja taloudellisista, koska uskoimme, että taloudellisen tuen ja palveluiden kautta tulevan tuen avulla voidaan ehkäistä myös ympärivuorokautisen hoivan kustannuksia. 

Omaishoidon kansallinen kehittäminen ja terveyden edistämisen toimien kohdentaminen edellyttää oikeaa tilannekuvaa.

Olipa kyse omaishoidon myöntämisperusteista hyvinvointialueilla, palkkioista, omaishoitajien vapaiden järjestelyistä, omaishoitajien tuen tarpeesta ja tukijärjestelmän väliinputoajista. 

Ajantasainen tieto mahdollistaa terveyden edistämisen määrärahalla rahoitettavia toimien paremman kohdentamisen omaishoitajien monipuoliseen tukemiseen. 

On syytä selvittää omaishoidon nykytilannetta siten, että selvityksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö voisi arvioida mahdollisten jatkotoimien tarvetta. Näin on käsittääkseni tapahtumassa.

Itse ajattelen, että tarvitsisimme yhtenäiset kriteerit ja minimitasot. Hieman kuten lasten päivähoidon ja kotihoidontuen kohdalla on. Kyse on kansalaisten yhdenvertaisuudesta. 

Hyvinvointialueiden vastuulla oleva hoiva on järjestettävä, mutta sen ohella tulee tukea vaihtoehtona omaishoivaa.

Taloudellisen tuen rinnalla on tärkeää kehittää palveluiden laatua ja saavatuutta. Myös erilaisia vaihtoehtoja. Jotta omaishoitajien jaksaminen ei vaarannu. 

Kyse on suoraan omaishoitoon liittyvistä palveluista, kuten vapaapäivien turvaamisesta, mutta myös muista palveluista, jotka tulevat  tarpeeseen olipa kyse sairaudesta, vammasta tai iän myötä tulevasta toimintakyvyn heikkenemisestä.

Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan omaishoitaja vastoin tahtoaan ja siksi, että tarvittaviin palveluihin ei pääse. 

Vapaaehtoinen omaishoitajuus on kunnioitettavaa ja tärkeää, mutta pakotettu on hyvinvointi yhteiskunnan epäonnistumista. 

Sitten vielä lopuksi tärkeä asia järjestöjen rahoitus. Rahoitusleikkausten musta pilvi on leijunut jo pitkään järjestöjen ja vapaaehtoistyön yllä.

STM:n ja Stean myöntämiin sotejärjestötukiin eli terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen avustuksiin kohdistuvat säästöt aikaistuvat. Tämä tuo ison haasteen toimintojen sopeuttamiselle.

Vuodelle 2025 on tulossa 25 miljoonan leikkaus ja vuodelle 2026 50 miljoonan leikkaus. Ikävä kyllä.

On syytä nähdä, että demokraattiseen yhteiskuntaan liittyy vahva kansalaisyhteiskunta ja sen tukeminen. 

Leikkaukset osuvat herkästi kaikkein heikompiosaisiin, koska järjestöjen tuki ja toiminta ulottuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. 

Pitää muistaa, että sotejärjestöt ovat myös merkittäviä työllistäjiä ja mahdollistavat työllään vapaaehtoisten toiminnan organisoinnin hyvinvointimme tueksi.

Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä on 1,3 miljoonaa jäsentä ja osallistuu puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vertaistukijoita järjestöissä on 260 000. 

Vapaaehtoistyön hyvinvointia lisäävän työn arvoksi on Suomessa laskettu lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain. Meillä ei ole varaa menettää tätä. (Laskelman on tehnyt Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén 2023). 

Järjestöjen erityisosaamista on tarjota apua ja vertaistukea usealle ihmisryhmälle, joka muuten jää avun ulkopuolelle. Tämä koskee myös omaishoitajia.

Näiden palveluiden lopettaminen leikkausten seurauksena, johtaisi inhimillisiin seurauksiin, joilla olisi kauaskantoiset jäljet. Kasautuvat ongelmat voivat synnyttää pahoinvoinnin kierteen, jota julkinen sektori ei yksin pystyisi korjaamaan. 

Riski kasvaa, jos hyvinvointialueet ja kunnat vähentävät järjestöille suuntaamaansa tukea.  

Voimme taklata tätä resurssien vähenemistä mahdollisimman hyvällä järjestöjen välisellä yhteistyöllä ja sillä, että hallitus helpottaa niitä keinoja, joilla järjestöt voivat kerätä markkinoilta tukea toiminnalleen. Tässä edunvalvonnassa tarvitsemme yhteistä voimaa.

Tarja Filatov: Huhtikuu on kuukausista julmin

Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin. Monelle se on, koska tänään astuu voimaan osa hallituksen leikkauksista. Toimillaan hallitus väittää pyrkivänsä nostamaan työllisyyttä ja tasapainottamaan taloutta.

Leikkauksien on tarkoitus kannustaa työttömiä työhön. Tavoite on kannatettava, mutta isot leikkaukset lannistavat. Voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen. Ahdistus ja köyhyys kasvavat. Erityisesti lapsiperheköyhyys jättää lapseen elinikäisen jäljen. 

Harva työtön on omasta halustaan työttömänä. Työttömäksi joudutaan, ei työttömyyteen päästä. Uusimmat työministeriön tilastot kertovat, että hakijoita on enemmän ja että työpaikkoja on vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömien määrä nousi 31 600 henkilöllä viime vuoden helmikuusta ja avoimien työpaikkojen määrä väheni 46 900 vuoden takaiseen verrattuna.

Pienituloiset lapsiperheet ovat todella kovilla leikkausten jälkeen. Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen iskee noin 100.000 vanhempaan. Työtön vanhempi on saanut kahdesta lapsesta 184 euroa kuukaudessa. Nyt korvaus poistuu kokonaan.

Iso osa ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla olleista on töissä. He ovat voineet ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyysturva on alentunut. Nyt tämä suojaosa poistuu noin 74.000 työssäkäyvältä ihmiseltä. 

Jos henkilö on onnistunut saamaan osa-aikatyön esimerkiksi 20 tuntia töitä viikossa ja palkka on 1000 euroa, hän on saanut tähän asti työttömyyspäivärahaa 774 euroa kuukaudessa. Jatkossa päiväraha lähes puolittuu.

Asuminen alueilla, joilla työtä on parhaiten tarjolla on turkasen kallista. Lapsiperheiden asumista on tuettu Suomessa pitkään, koska on haluttu, että vanhempien pienillä tuloilla lapset voivat asua säällisesti.

Asumistuen leikkaukset koskettavat noin 400.000 perhettä. Asumistuessa nousee omavastuu ja laskee korvausprosentti. Molemmat alentavat asumistukea. Keskimäärin asumistuki alenee noin 133 euroa kuukaudessa.

Toimet pyrkivät siihen, että ne kannustaisivat ihmisiä ottamaan vastaan pienipalkkaistakin työtä. Mutta ei työtä saa kuin kaupan hyllyltä. Monen ihmisen on vaikea työllistyä, koska terveys asettaa rajoitteita, koulutus ei kohtaa tarjolla olevien työpaikkojen kanssa, pienet lapset eivät mahdollista kokoaikatyötä jne.

Ei työllistyminen ole vain taloudellisen kannustamisen asia. Kyse on muustakin. Ja vaikka olisi, isot leikkaukset vievät noin 100.000 ihmistä toimeentulotuen asiakkaiksi. Toimeentulotuki on tunnetusti pahin kannustinloukku, koska siinä ei ole joustoa ansioiden suhteen. 

Huhtikuu on todella julma monelle pienituloiselle. Eri perhetyypeissä suhteellinen pienituloisuus kasvaa eniten nuorten aikuisten, yksinhuoltajien sekä vanhempien työikäisten yksin asuvien keskuudessa.

Rasismi on kova sana - Rasistiset heitot iskevät lujasti kohteeseensa

Meillä jokaisella on vastuu tulevasta. Se on sitä suurempi mitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa olemme. Siksi erityisesti kansanedustajilla ja muilla poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu siitä, että Suomi ei jakaudu meihin ja teihin.

Rasismi on kova sana. Se voi olla yksilöiden ja ryhmien välistä tahallista tai tahatonta ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuvaa rodullistavaa käytöstä.

Rasismissa huokuu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.

Rasismia voi olla rakenteissa, kuten työelämässä, koulutuksessa ja palveluissa. Rakenteissa se näkyy syrjivinä toimintatapoina.

Rasismi näkyy poissulkemisena. Yksilön teot siirretään koko ryhmän synniksi. Usein yksilön tekoja käytetään tarkoitushakuisesti, jotta voidaan leimata vaikkapa uskonnollista ryhmää.

Rasismia ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa eikä siitä saa vaieta.

Syrjintä on ”arjen rasismia”, jolle on tyypillistä jatkuvuus ja joka syö herkästi ihmisen itsetuntoa sekä osallisuutta ja identiteettiä. 

Erilaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot, pelot ja kielteiset stereotypiat sekä yleinen vaikeus hyväksyä monimuotoisuutta synnyttävät arkipäivän rasismia. 

Pelot ja fobiat ovat viime aikoina kasvaneet. Niistä kumpuavat syrjivät mekanismit kohdistuvat usein heikommassa asemassa oleviin ihmisiin.

Syrjinnän ehkäisy ja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttävät ilmiön tiedostamista. 

Pelkojen ja ennakkoluulojen poistaminen edellyttävät ihmisoikeuskasvatuksen ja monimuotoisuuskoulutuksen sekä vuorovaikutuksen lisäämistä eri kansanryhmien välillä siten, että tavoitteena on yhdenvertaisuus, joka tunnustaa monimuotoisuuden osana suomalaista identiteettiä.

Yhdenvertaisuus ei parane pelkän ajatuksen voimalla, ei edes lainsäädännön voimalla, jollei ole rohkeita ihmisiä, jotka tekevät työtä sen eteen, että maailma ja Suomi on meille kaikille hyvä paikka elää.

Ihmisten hätä on johtanut asenteiden kovenemiseen, joka on näkynyt koko Euroopassa. Kyse ei ole vain koventuneista asenteista maahanmuuttajia kohtaan: romanit, naiset, vammaiset ja monet muut ryhmät ovat saaneet osansa kylmästä suihkusta.

Joskus tuntuu, että yhteiskunnan empatiakyky on ohentunut. Herkästi ajatellaan, että menestys ja pärjääminen on kiinni ihmisen omista valinnoista. Jos joku on heikommassa asemassa, häntä on helpompi kivittää kuin vahvempiaan.

Nykyaika on ikään kuin antanut luvan puhua rumasti ja leimaavasti toisista. Syrjiä heikompia ja käpertyä omana eri omaisuuteensa. Tällaisen tien päässä ei ole mitään hyvää.

Suomi on monessa hyvässä kansainvälisessä mittaristossa kärkisijoilla. Olemme vakaa, vauras, korruptoitumaton ja turvallinen.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Mutta olemmeko yhdenvertaisia toistemme edessä? Ikävä kyllä emme. 

Meidän on luotava tahtotila, joka ei hyväksy syrjintää ja rasismia, vaan edistää yhdenvertaisuutta. Siksi on tärkeää, että rasismista ja syrjinnästä ei vaieta.

Tahto on ihmisen sisäistä motivaatiota. Se kumpuaa arvoista, yhteisistä kokemuksista, ajatuksista ja tunteistakin.

Tahto on ominaisuus, joka määrittää tulevaisuuttamme. Jos tosissaan haluaa jotain, sen eteen on oltava valmis tekemään töitä. Tahto pitää huolen siitä, että asiat tehdään loppuun silloin kun olisi helpointa luovuttaa.

Tahto liittyy tunteeseen ja uskallukseen. Tahto on valtaa.

Rasismin- ja syrjinnänvastaista viikkoa vietetään vuosittain maaliskuussa viikolla 12. Viikko kulminoituu YK:n rasisminvastaiseen päivään 21.3. 

Päivä on jäänyt historiaan vuonna 1960, kun viranomaiset surmasivat 69 rauhanomaista rotuerottelun vastaista mielenosoittajaa Etelä-Afrikassa. Nykyään kyseisellä viikolla otetaan kantaa ympäri maailman yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta.

Tarja Filatov: Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse etuoikeutetulla puolella. 

Tasa-arvotyön on oltava jatkuvaa, jotta se vastaa yhteiskunnan muutoksiin. Erityisesti tänä aikana erityisesti tuntuu, että vahvemman vallalla unohdetaan varmistaa heikomman tarpeet.

Suomi on kiistatta maailman tasa-arvoisimpia maita. Me voimme olla tästä ylpeitä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme tyytyväisiä. Asemamme ei säily, jos heikennämme naisten asemaa työmarkkinoilla. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen polkee erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. Myötätuntolakot ovat tukeneet solidaarisesti eri alojen kehittymistä. Niiden rajaaminen osuu aloihin, joiden voima pitää puoliaan on heikompi kuin vahvojen alojen.

Naisten tulot ovat keskimäärin neljänneksen pienemmät kuin miesten. 

Naisten ja miesten palkkaerot ovat noin 16 prosenttia naisten tappioksi. Miesten palkoissa taas on suurin hajonta. 

Tätä faktaa vasten on vaarallista ajatella, että palkankorotusten katoksi asetetaan miesvaltaisten vientialojen palkankorotukset. Jos haluamme ja koska hakuamme turvata osaavan ja sitoutuneen työvoiman esimerkiksi terveydenhuoltoon, vanhustenhoivaan ja varhaiskasvatukseen, meillä on oltava välineitä kuroa palkkakuilua naisten ja miesten välillä.

Naisten pienempiä ansiotuloja seuravat pienemmät eläkkeet. Ei ole siis ihme, että yksin asuvat eläkeläisnaiset kuuluvat suurimman köyhyysriskin ryhmään. Heille hintojen nousu on ollut myrkkyä. Suunnitelmat vaikkapa ruuan ALV:n korottamisesta olisi erittäin epäreilu ratkaisu.

Miesten ja naisten välisessä elinajanodotteessa on seitsemän vuoden ero. Rikas nainen elää keskimäärin jopa 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. Ei siis ole yhdentekevää, miten sosiaali- ja terveyspalveluita kehitämme. 

On kohtuutonta, että valtiovalta ei suostu joustamaan hyvinvointialueiden talouden tasapainottamisvelvoitteen aikataulusta. Säästää pitää, mutta joustavampi aikataulu mahdollistaisi viisaammat säästöt.

Tytöt ja pojat aloittavat ensimmäisen kouluvuoden kutakuinkin samoin taidoin, mutta koulun päättyessä viidennes tytöistä saa huippuarvosanat, mutta pojista vain alle 10 prosenttia. Syrjäytyneistä nuorista 2/3 on miehiä. Koulun tuki, harrastusmahdollisuudet ja matalan kynnyksen apu sitä tarivttaessa on kuin laittaisi rahaa pankkiin nuoren tulevaisuuden turvaamiseksi.

Väkivalta on sukupuolittunutta. Nainen on perheväkivallan uhri kolme kertaa useammin kuin mies. Miehet taas kokevat ja kohtaavat katuväkivallan suurempana uhkana kuin naiset. Väkivaltatyö ja uhrien auttaminen ei saa jäädä jalkoihin hyvinvointialueilla.

Vastaavia esimerkkejä löytyy runsaasti. Ne kertovat, että sukupuolella on merkitystä tasa-arvon toteutumisessa. Ne kertovat sen, että pelkkä sukupuoli ei kerro koko totuutta. 

Siksi on tärkeää muistaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen lisäksi moni muu asia. Tasa-arvopolitiikan on ulotuttava yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja katettava ihmisen koko elinkaari.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. 

Julkisella vallalla on suuri vastuu moninaisten sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa. Kannattaa muistaa, että tasa-arvosta hyötyvät yksilö ja koko yhteiskunta. 

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. Se tunnistaa, että naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaiset sekä sen, että naiset tai miehet eivät ole ryhminä sisäisesti yhtenäisiä, vaan että epätasa-arvoisuutta esiintyy myös suhteessa toisiin naisiin tai toisiin miehiin. 

Moderni tasa-arvopolitiikka ottaa erot huomioon päätöksenteossa. 

Kyse on ketjusta, joka lähtee virkamiesvalmistelusta, realisoituu poliittisessa päätöksenteossa ja tulee todeksi toimeenpanossa tapahtuvien valintojen seurauksena.

 "Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä". Miina Sillanpään sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet. Pidettävä kiinni hyvästä ja torjuttava paha.

Tarja Filatov: Assi-sairaalan tulee olla vahva jatkossakin!

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestyöryhmän on valmistellut ehdotuksen sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten työnjaon kehittämisestä. (Lue sairaalaverkon karsimiseksi.)

Työryhmä ehdottaa sairaaloiden palveluprofiilin muuttamista. Keskussairaaloiden määrä olisi tulevaisuudessa 5–8  eli selvästi nykyistä vähemmän. 

Työryhmän esitys perustuu arvioon minkä verran työvoimaa on tulevaisuudessa käytettävissä. Digiteknologia, työnjaon uudelleenohjaus, ennakoiva terveydenhuolto ja muut päivystystarpeen vähentämiseen vaikuttavat tekijät vaikuttavat keskussairaaloiden lopulliseen määrään.

Ajattelen, että keskittämisesitys itseasiassa heikentää monella alueella työvoiman saatavuutta. Jos alueen sairaalan toiminnot ovat epämääräisen heikentämisuhan alla, tilanne ohjaa työvoimaa keskuksiin.

Esitys on varsin keskeneräinen. Hintalappu ja todellinen arvio työvoiman saatavuudesta eri alueilla on hatara.

Lisäksi esitys tuo suurta huolta ihmisille, koska epävarmana aikana huoli omasta toimeentulosta ja terveyspalveluista on suuri.

Nyt kannattaa antaa työrauha hyvinvointialueille. Emme vielä näe, mitkä alueet ovat vetovoimaisimmat. 

Ikävä kyllä Orpon hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2024 aikana hallitus antaa eduskunnalle esityksensä lainsäädännön muutoksiksi (koskien terveydenhuoltolakia ja mahdollisesti sote-järjestämislakia). Virkavalmistelu hallituksen esitykseksi on aloitettu ministeriöissä. Alkukeväällä on sidosryhmille valmistelu- ja kuulemistyöpajat.

Muutoksia nykylakeihin voidaan ja on osin syytäkin tehdä, mutta keskussairaaloiden ohentamista esitetyssä muodossa ei.

OmaHämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen jätti esitykseen eriävän mielipiteen.  Meidän kaikkien on syytä yhdessä toimia siten esitys kuopataan.

Tarja Filatov: Nuoruus on kuin painekattilassa kiehumista

Nuoruudestani on jo paljon aikaa, joten yritän arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä 

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Pitäisi kypsyä nopeasti. Kasvurauhaa ei juuri ole eikä kasvukipuja juuri sallita. Oman identiteetin etsiminen elämän eri alueilla ei ole helppoa, koska mahdollisuuksia on lukemattomia.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Joko musertuisin itsetuntokriisiin tai pistäisin kampoihin niin, että ryskyy. Molempia taisin tehdä jo oman aikani keveämmissä paineissa.

Yksikin harrastus auttaa nuorta 

Ystävät, palvelut, oma perhe sekä yksilön kyvyt mainittiin nuorisobarometrissa tärkeimpinä asioina, jotka auttavat nuoria selviytymään vaikeista tilanteista. 

Korona ja sen jälkeen lisääntynyt etäily ehkä muutkin elämäntapamuutokset ovat aiheuttaneet sen, että nuoret tapaavat toisiaan harvemmin kuin ennen. Siksi on tärkeää vahvistaa yhtesöllisyyttä. Yks keino on harrastusmahdollisuuksien lisääminen. Harrastaminen tuo nuorten arkeen yhteisöllisyyttä ja kuuluvuuden tunteita. 

Marinin hallitus laittoi liikkeelle Suomen harrastamisen mallin, jossa pyritään turvaamaan nuorille mahdollisuus harrastaa, koska se on hyvä takuu syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle joutumista vastaan.

Tänä aikana on erityisen tärkeää pitää huolta jokaisen nuoren mahdollisuudesta mielekkääseen harrastamiseen. Juuri tänä aikana on suuri riski, että harrastusmahdollisuudet heikkenevät. Tai ainakin jakautuvat. 

Hinnat nousevat, kuntien rahoitusta leikataan, järjestöjen rahoitukseen on tulossa isoja leikkauksia, tämä saattaa johtaa harrastusten kallistumiseen. Samaan aikaan perheiden tulot pienenevät, koska hnnat nousevat, etuudet pienenevät jne. Kierre vaatii aktiivista otetta, jotta jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa.

Heikommassa asemassa olevat, kuten työttömät, ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret ja vähemmistökokemuksia omaavat nuoret, kokevat kuuluvansa yhteisöihin muita heikommin. 

Opiskelijat uuvutetaan

Tutkimuksen mukaan yli puolet nuorista aikuisista kokee, että nuorten pahoinvointi johtuu toimeentulon ongelmista. Yksinäisyys sekä liian suuret odotukset ja riittämättömyyden tunne mielletään yleisiksi pahoinvoinnin aiheuttajiksi. Emme saisi lisätä nuorten toimeentulohuolia. Siksi leikkausten kasautuminen nuorille on vaarallista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla?

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista, nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli vielä joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korot ovat nousseet, elämisen hinta on noussut.

Nyt opiskelijoille toitotetaan, että opiskelkaa ja menkää töihin. Töitä on kyllä tarjolla. Niin ja ottakaa sitä lainaa, josta saatte osan anteeksi, jos olette tarpeeksi nopeita opinnoissanne.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän kuin vuosi sitten. Moni törmää töitä hakiessaan siihen, että on ylikoulutettu tiettyihin tehtäviin, mutta ei vielä valmistunut toisiin. Työt eivät rytmity opiskeluaikatauluihin, vaan opinnot työaikatauluihin. Tämä viivyttää valmistumista. 

Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa. Suomi tarvitsee opiskelleita nuoria. Aikuisten tehtävä on huolehtia siitä, että nuoren opintopolkua ei liiaksi kuormiteta. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korkojen nousu ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta saadaanko pitkällä aikavälillä työvoimaa? Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Ennemmin kannattaisi panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Tarja Filatov: Hyvinvointi tarvitsee demokratiaa

Demokratia on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.

Demokratialle on tyypillistä ihmisten kansalaisoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen, kuten sananvapaus, yhdistymisvapaus ja mielipiteenvapaus. Demokratiassa pidetään huolta ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Oleellista on, että demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. 

Minimissään tämä on vaaleissa äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa. Mutta vahvempi, osallistava demokratia edellyttää enemmän. Ja siihen meidän tulee pyrkiä.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin puhumattakaan globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

Demokratiassa on muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy.

Nykyisin puhutaan paljon osallisuudesta ja osallistamisesta. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle siitä, että koetaan demokratian olevan kriisissä, koska äänestysprosentit laskevat ja aktiivisuus/passiivisuus jakautuvat. 

Pitäisi miettiä sitä, ketkä pääsevät mukaan demokraattisiin prosesseihin ja millä ehdoilla? 

Miksi hyvätuloisten äänestysprosentti on korkea, mutta pienituloisten matalampi? 

Miksi korkeakoulutetut ovat aktiivisempia ja matalammin koulutetut vähemmän aktiivisia? 

Pitäisikö ylipäätään puhua aktiivisuudesta ja passiivisuudesta?  

Usein vaaleilla valitut edustajat kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa ovat suhteellisen koulutettuja, hyvätuloisia ja parempiosaisia. Muut vahvat vaikuttajat kuuluvat etuoikeutettujen joukkoon. Näin päätökset herkästi suosivat saman viitekehyksen ihmisiä. 

Tästä taas seuraa se, että heikommassa asemassa olevat ihmiset kokevat, että he eivät voi vaikuttaa. Ja sitten vielä etuoikeutetussa asemassa olevat syyttävät heitä passiivisuudesta. 

Joskus jopa tuntuu siltä, että osallisuudesta on tullut hieman kärjistetysti sanottua orwellilainen uussana, koska modernissa yhteiskunnassa ei haluta puhua köyhyydestä ja sen luomasta osattomuudesta. 

Ei saa olla niin, että ensin työnnämme ihmisiä yhteiskunnan ulkoradoille ja sitten kehitämme osallisuusprojekteja.

Ei saa olla niin, että kehitetään vain osallistamisen välineitä, mutta unohdetaan juurisyihin puuttuminen. Molempia tarvitaan. 

Molempia tarvitaan. Juurisyihin puuttumista ja uusia osallisuuden välineitä.

On tärkeää, että osallisuus on aitoa. Ihmisillä pitää olla aito oikea mahdollisuus vaikuttaa. Harva haluaa käyttää aikaansa turhaan.

Joku on joskus viisaasti sanonut, että ihminen on usein paras kertomaan, mistä kenkä puristaa, mutta sama ihminen ei välttämättä paras tekemään hyvää kenkää.  

Tästä ei mielestäni voi tehdä sitä johtopäätöstä, että vain he, jotka osaavat tehdä hyviä kenkiä ovat oivallisia vaikuttamaan siihen, millaisia kenkiä tehdään. 

Vaikuttamista ei saa mystifioida vaikeaksi, vaan kynnyksiä on madallettava.

Osallistamisprojekteissa kysytään usein mitä sinä haluat? Mutta onko kysymys riittävä? 

Pitäisikö kysyä, mikä olisi reilu ratkaisu tähän ongelmaan. Päätöksenteossa on otettava huomioon koko yhteiskunta.

(Puhe Kansalaisparlamentissa 11.11.2023. Kansalaisparlamentti on puntaroivan osallistumisen muoto, jossa 600 suomalaista pääsee tuottamaan omaa näkemystään eduskunnan päätöksenteon pohjaksi.) 

Tarja Filatov: Sosiaaliturvan leikkaukset saattavat kasvattaa lähisuhdeväkivaltaa

Kaikki eivät ole turvassa, eivät edes kotona. Avopuolisoiden tekemät perheväkivaltatapaukset kasvoivat vuodessa yli 20 prosenttia.  

Tilastokeskuksen uudet tiedot ovat hälyttäviä ja kertovat, että jokainen ei todellakaan ole turvassa. Viranomaisten tietoon eivät tule läheskään kaikki lähisuhdeväkivaltatapaukset, joten kasvu voi olla suurempaakin. 

Väkivallan ympärillä oleva vaikeneminen on vaarallista. Väkivalta luo väkivaltaa ja vaikeneminen tästä luo väkivaltaa. Jos kokemusta ei pureta puhumalla, voi väkivalta löytää uuden kohteen. Vaikenemalla ylläpidämme tätä kierrettä. 

Väkivalta murentaa itsetuntoa, itseluottamusta ja uskoa ihmisten hyvyyteen. Tämä tekee elämästä kestämätöntä. Vaikenemisen taustalla on yhä häpeä ja vääristynyt yksityisyyden suojaaminen.  

Miksi naisiin kohdistuva väkivalta ei nouse isoihin otsikoihin?

Suomessa on noussut vahvaan julkiseen keskusteluun nuorisojengit ja niiden väkivaltaisuus. Tämä on hyvä asia. Kun ongelmat tiedostetaan, niihin voidaan puuttua. Väkivalta on sairasta vallankäyttöä ja siihen liittyy yhä nöyryyttävämpiä muotoja. Väkivallan muutosta pitäisi tutkia enemmän, jotta osaisimme löytää osuvampia ehkäisykeinoja. 

En jaksa olla ihmettelemättä, miten vaiettua naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta yhä on. Uhreista yhä naisia on 74 prosenttia. Ikävä kyllä myös miesuhrien määrä on kasvanut. 

Sosiaaliturvaan suunnitellut leikkaukset koskevat kipeästi naisia ja tekevät parisuhteessa ihmiset taloudellisesti enemmän toisistaan riippuvaisiksi ja tämä saattaa vielä entisestään lisätä tilanteiden kärjistymistä ja lähisuhdeväkivaltaa. 

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa perheväkivallassa on tasaisempi sukupuolijako. Myös tekijät lapsiin kohdistuvissa väkivaltaisuuksissa jakautuvat hieman tasaisemmin. Syyllisiksi epäillyistä väkivallan tekijöistä miehiä on 65 prosenttia. Aikuisten naisten kohdalla luku on 76 prosenttia. 

Lähisuhdeväkivaltaa enemmän kuin Maarianhaminassa asukkaita

Viranomaisten tietoon tulee vain osa väkivallasta. Lähisuhdeväkivaltatapauksia tietoon tuli 11 800. Jos vertaamme lukua suomalaisten kuntien asukasmääriin, niin enemmistö meistä asuu kunnissa, joissa koko väkiluku on puolet tästä. Maarianhaminassa on vähemmän asukkaita kuin viranomaisten tietoon tulee lähisuhdeväkivaltatapauksia. 

Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusrikkomus ja suuri tasa-arvo-ongelma. Se on Suomessa huomattavan yleistä moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa sekä inhimillistä kärsimystä että suuria taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle. Silti se vaietaan. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän tutkimuksen mukaan naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan kustannukset ovat terveydenhuollossa vuosittain 150 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi väkivallan kokijat käyttävät runsaasti sosiaali- ja oikeuspalveluita. Inhimillinen ja taloudellinen hinta on korkea myös väkivaltaisissa perheissä elävien lasten kohdalla. Syrjäytymisriski kasvaa huomattavasti. 

Miehiin kohdistuu paljon erilaista väkivaltaa

Naiset ja miehet kohtaavat väkivaltaa suunnilleen saman verran. Väkivallan muodoissa on kuitenkin eroja.  

Naisiin kohdistuu väkivaltaa tyypillisimmillään kotona ja muissa yksityisissä tiloissa ja työpaikoilla. Vuoden 2021 rikosuhritutkimuksen mukaan lähes viidesosa naisista oli kokenut jonkinasteista väkivaltaa tai uhkailua vuoden aikana. Naiset joutuvat miehiä useammin lähisuhdeväkivallan ja erityisesti oman kumppanin tekemän väkivallan uhriksi. 

Miehet kohtaavat väkivaltaa selvästi naisia useammin julkisilla paikoilla. Miehet ovat useammin uhreina vakavissa väkivaltarikoksissa ja henkirikoksissa, jotka tapahtuvat usein yksityisasunnoissa.  

Naisiin ja miehiin kohdistuva väkivalta on erilaista. Molempiin on syytä puuttua tiukemmin. Keinot puuttumiseen ovat kuitenkin erilaisia, koska väkivallan taustalla olevat syyt ovat erilaisia.

Tarja Filatov: Asumistuki takaa kaikille lapsiperheille säällisen asumisen

Lämpimät onnittelut kuusikymppiselle Miina Sillanpää seuralle. Onnittelut kaikille ihmisille, jotka haluavat kehittää yhteiskuntaa Miinan hengessä.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, naisten ja lasten aseman vanhusten aseman parantaminen, köyhyyden sekä huono-osaisuuden vähentäminen ja palvelijattarien elinolojen parantaminen olivat Miinalle sydämen asioita.

Miina Sillanpään syntyessä ajat olivat kovat: nälkävuodet ahdistivat ja toimeentulo oli tiukalla.

Kiertokoulusta 18 vuoden oppivelvollisuuteen

Lapsena Miina pääsi pariksi vuodeksi kiertokouluun ja siinä ne elämän ohuet eväät olivatkin.

Peruskoulusta ei kukaan vielä haaveillut. Meidän aikanamme on rakennettu oppivelvollisuus, jossa jokaisella lapsella on oikeus opiskella maksuttomasti 18 ikävuoteen asti. Iso haasteemme on kuitenkin yhä se, että oppimisen laatu paranee.

On tärkeää, että jokainen nuori oikeasti saatetaan hänelle sopivien opintojen pariin ja että hän saa tarvitsemansa tuen. Tällä turvataan ehjempää elämää ja parempaa työllisyyttä, niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Puuvillatehtaan koulusta jatkuvaan oppimiseen

Miina meni 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaaseen työhön. Teki 12-tuntisia työpäiviä, töitä tehtiin myös yöllä. Työ raskasta aikuiselle, saati lapselle. Kaupanpäällisenä Minna sai käydä tehtaan koulua.

Nyt on syytä rakentaa jatkuvan oppimisen mallia, jolla turvataan ihmisten osaaminen muuttuvilla työmarkkinoilla. Ei suinkaan lopettaa aikuiskoulutustukea, vaan kehittää sitä. 

Työnantajilla tulee olla oma vastuunsa työntekijöiden koulutuksesta ja yhteiskunnalla oma vastuunsa jatkuvan oppimisen turvaamisesta. Yksilöllä oma vastuunsa vastata osaamisen muuttuviin haasteisiin. Koska työ muuttuu, osaamisen on kehityttävä.

Maakuntamatkojen edelläkävijä Miina

Ministeriksi päästyään Miina aloitti laajat maakuntamatkat tutustuen paikan päällä sosiaalisiin epäkohtiin lastenkodeissa, mielisairaaloissa, kouluissa ja kunnalliskodeissa.

Hän totesi, että vanhukset asuivat kylmissä ja vetoisissa kunnalliskodeissa, ravinto oli laitoksissa ala-arvoista, lastenkotien lapset kärsivät liian kovasta kurista ja heillä teetettiin liikaa töitä. 

Miinan ajoista Suomi on ottanut monta askelta oikeudenmukaisempaan ja sosiaalisesti yhdenvertaisempaan suuntaan. 

Silti me taistelemme ikääntyvässä Suomessa hyvinvointipalveluiden  turvaamisesta. Erityisesti vanhusten palveluissa meillä on paljon parannettavaa.

Lasten ja nuorten kohdalla on kyse syrjäytymisen syvenemisen ehkäisystä. Sitä ei ehkäistä lastensuojelun jälkihuollon romuttamisella eikä mittavilla sosiaaliturvan leikkauksilla, jotka lisäävät huomattavasti lapsperheköyhyyttä. Tutkimukset osoittavat, että erityisesti vauvaperheköyhyys jättää elinikäisen jäljen.

Luulenpa, että Miina nousisi barrikadeille vastustamaan sosiaaliturvaan suunniteltujen lapsikorotusten leikkaamista ja muistuttaisi, että kyse ei ole vain vanhemmista, vaan esimerkiksi työttömän vanhemman perheessä elävistä lapsista.

Hän muistuttaisi, että jopa YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa antamissaan päätelmissä Suomelle, että valtio välttää sosiaaliturva­etuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin.

Hän vääntäisi rautalangasta, että asumistuki on rakennettu sitä varten, että pienituloiset lapsiperheet voivat asua säällisesti. Ikävä kyllä nyt suunnitellut leikkaukset vaikeuttavat monen työssäkäyvänkin lapsiperheen asemaa, puhumattakaan yksinhuoltajaperheen elämää.

Hän puhuisi voimakkaasti sosiaaliturvan leikkausten kasaantumisvaikutuksista.

Itse asiassa leikkaukset voivat vaikuttaa negatiivisesti lähisuhdeväkivaltaan, sillä tukia leikattaessa tehdään naisista taloudellisesti riippuvaisempia kumppaneistaan, jolloin lähtö väkivaltaisista suhteista käy entistä vaikeammaksi.

Naisten työmarkkina-asema uhkaa heiketä

Monet työmarkkinoille suunnitelluista leikkauksista  iskevät erityisesti naisiin. 

Palkaton sairaspäivä osuu kipeästi  naisvaltaisille hoiva-, koulutus- ja palvelualoille. 

Valtakunnan sovittelijalle suunniteltu neuvottelukatto betonoi naisten ja miesten väliset palkkaerot, koska työmarkkinat ovat sukupuolen mukaan seggregoituneet. 

Määräaikaisten työsopimusten perusteiden poisto  lisää naisille tyypillisempiä epätyypillisiä töitä.

Sovitellun päivärahan heikennykset osuvat palvelualoilla vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekeviin naisvaltaisten matalapalkka- alojen työntekijöihin. 

Epävarmuus työmarkkinoilla ja elämässä kasvaa.

Tulevaisuuden “Miinahaasteet”

Uusia haasteita, joita Miinan hengessä tulee pohtia tasa-arvon ja  yhdenvertaisuuden näkökulmasta on monia.

Esimerkiksi teknologian ja tekoälyn mukanaan tuomat mahdollisuudet voivat helpottaa naisvaltaisten alojen työtä ja antaa työssäkäyville ihmisille paremmin aikaa perheelleen. 

Mutta samaan aikaan tulisi pohtia tekoälyn riskejä tasa-arvolle, algoritmien syrjivyyttä sekä digiköyhyyttä, joka syrjäyttää ja jättää ihmisiä digipalvelujen ulkopuolelle.

Palvelijattarien aseman parantamisesta olemme siirtyneet aikaan, jossa alustatalouden työntekijöistä iso osa jää aikamme työelämän pelisääntöjen ja sosiaaliturvan ulkopuolelle.  Wolt ja Foodora helpottavat monen elämää, kuten palvelijattaret aikanaan, mutta millä inhimillisellä hinnalla?

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä luontokadon pysäyttäminen tulisi rakentaa taloudellisesti reilusti sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Toimia tulisi pohtia sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden sekä tulonjaon näkökulmasta.

Raha ohjaa käyttäytymistämme, mutta haittaverot koskettavat kipeimmin pienituloisia. 

Reilumman vihreän siirtymän toteuttamiseksi on luotava kannusteita kulutuksellemme ja yritysten tuotannolle,  mutta muutettava verotusta ja sosiaaliturvaa siten, että köyhimmät eivät kärsi eniten.

Miinan hengessä voi ajatella maahanmuuttoa. Ei vain siitä näkökulmasta, mikä on työvoiman tarve Suomessa, vaan siitä näkökulmasta, miten turvataan maahanmuuttajille yhdenvertaiset elämisen edellytykset. Ja miten  vähennetään rasismia. 

Kannattaa muistaa, että ensimmäisen luokan osaaja ei tule Suomeen toisen luokan kansalaiseksi.

Maahanmuutolla on aina vaikutusta lähtömaassa. Miten luomme eettiset kestävän järjestelmän, joka ei vain riistä köyhien maiden osaavinta inhimillistä pääomaa rikkaiden maiden työvoimapulan katteeksi? Miten kykenemme luomaan reilummat pelisäännöt?

Miina oli aikanaan huolissaan vanhusten oloista. Olot ovat parantuneet, mutta yhä samaa huutolaisilmiötä on olemassa. Edelleen kysymme, kuka ja miten hoidetaan halvimmalla. Tämän ajan inhimilliseen hoivaan on vielä matkaa.

Sosiaalista pääomaa pitää vahvistaa

Ajattelen että nykyaikana ja tulevaisuudessa me tarvitsemme entistä enemmän sosiaalista pääomaa, rajojen ylittämistä, demokratian ja osallisuuden vahvistamista.

Koronan jälkeen ja Venäjän synnyttämän sodan seurauksia ei hoideta pelkällä talous- ja työllisyyspolitiikalla. Suomen visio ei voi olla velattomuus, vaikka velan taittaminen on välttämätöntä. Sosiaalipolitiikalla ja ihmisten hyvinvointiin liittyvillä asioilla on suuri merkitys, jotta päästään kestävään kasvuun. 

Laman kolme aaltoa

Yleensä laman jälkeen käy niin, että ensin nousee talous, perässä paranee työllisyys, mutta sosiaalisen laman pitkä varjo vaikuttaa vielä pitkään. 

Koronan, sodan ja energiakriisin seurauksena Suomi on velkaantunut ja työllisyysasteemme alhaisempi kuin hyvinvointivaltion palvelujen rahoitus edellyttää. Siksi työllisyydellä on suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Mutta Miinan hengessä on syytä vaalia työn laatua ja siitä saatavaa toimeentuloa.

Vaikea tilanne on jo nyt johtanut eturyhmien väliseen kamppailuun voimavarojen jakamisesta. Kannattaa muistaa, että kaikkein kovimmin huutavilla ei välttämättä ole suurin hätä.

Siksi on tärkeää, että  haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien palvelujen ja tulonsiirtojen kehittäminen nähdään investointina tulevaisuuteen eikä pelkkänä budjetin kulueränä. Vahvojen on pidettävä heikompien puolta.

Lapsuudesta ei tule uusintaa

Lapsilla ei ole varaa odottaa parempia suhdanteita tai kansantalouden parempaa kasvua. Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa, käydä turvallista ja hyvää koulua, saada apua sairastuessaan. 

Paljon puhutaan siitä, että velkaa ei saa jättää lapsillemme.

Velkaa on monenlaista. Rahavelka on vain yksi. 

Ilmastovelka on kaikkein vaarallisinta velkaa. 

Osaamisvelka syö tulevaisuuden selviytyminen rakennuspalikoita.

Mielenterveysvelka tuhoaa nuoria elämiä. Ja huutaa tällä hetkellä toimivampia ratkaisuja.

Pelastetaan jokainen lapsi elämälle

Miinalla oli tapana sanoa, että jokainen lapsi on pelastettava elämälle. 

Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi. Miina taisteli sen ajan häpeää vastaan. Aviottomaan lapseen liittyvää häpeää vastaan. Rohkea nainen.

Yhä on rohkeaa kuulla osattomien ääntä ja taistella heidän oikeuksiensa puolesta, jotka eivät nouse barrikadeille vaatimaan itselleen palveluja.

Miina Sillanpää oli ihmisoikeustaistelija. Hän oli ihminen, joka tarmokkaalla toiminnallaan muutti yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi. ”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen.” 

"Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä", Miinan sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta. Otettava oppia historiasta, kohdattava nykypäivän haasteet, ja pidettävä huolta tulevasta, jotta "jokainen lapsi voidaan pelastaa elämälle". 

Tässä on varmasti yhä meidän kaikkien yhteinen tavoite.

Vielä kerran onnea Miina Sillanpää seuralle ja menestystä Miinan perinnön vaalimisessa!

(Puheenvuoroni “Miina Sillanpää seura 60 vuotta” juhlassa 29.9.2023)

Tarja Filatov: Sydän ja järki käsi kädessä

Politiikkaa tehdään ajassa. Maailma muuttuu ja sosialidemokraatit sen mukana.  

Puolueella on arvot, joista ei tingitä. Käytännön politiikassa aika, taloudellinen tilanne ja yhteiskunnan muutos tuottavat erilaisia ratkaisuja. Jopa eduskunnan perustuslakivaliokunnan ratkaisut vaihtelevat olosuhteiden mukaan, vaikka perustuslaki ja sen arvot ovat samoja. 

Sanna Marin teki puolueen puheenjohtajana huipputyötä. Hän ei jäätynyt koronaan, sotaan tai energiakriisiin, vaan etsi rohkeasti ratkaisuja.   

Miettikääpä, jos Marin olisi itsepintaisesti pitänyt talouden kehyksistä kiinni. Ensin olisi etsitty korvaavat säästöt ja vasta sitten tilattu koronarokotteet.  

Suurin osa viime eduskuntakaudella otetusta velasta on koko eduskunnan siunaamaa. Mutta nyt kun kriiseistä on pääosin selvitty, velka onkin velipuoli osalle puolueista ja siitä syytetään sosialidemokraatteja. Samalla kun leimakirves heiluu, unohtuu krediitti hyvästä koronapolitiikasta, yritysten pelastamisesta, työllisyyden vahvistamisesta. Ilman toista ei olisi toista. 

Se mikä toimii kriisin aikana, ei välttämättä toimi normioloissa. Ihmisten odotusarvot muuttuvat. On selvää, että taloutta pitää tasapainottaa. Erilaisia näkemyksiä on aikajänteestä, keinoista ja siitä kehen tasapainotus saa osua kipeimmin.  

Helsingin Sanomien verolaskuri kertoo, että hallituksen veropolitiikka antaa minulle tonnin lisää rahaa vuodessa. Minulle, jolla olisi varaa maksaa tonni enemmän tai useampikin vuodessa talouden tasapainottamisen nimissä.  Ylen laskuri vuorostaan kertoo, että vuokra-asunnossa asuva pienituloinen pariskunta menettää asumistukea 245 euroa eli yli 2 900 euroa vuodessa. 

Taloutta voidaan tasapainottaa oikeudenmukaisemmin 

Työvoiman saatavuus on ratkaisevaa työllisyyden vahvistamisessa. Saatavuus on vaikeutunut ja vaikeutuu, teimmepä mitä tahansa. Tähän aikaan sopii todella huonosti työn epävarmuuden lisääminen, määräaikaisten työsuhteiden lisääminen ja sairauslomapäivien palkattomuus.  

Antti Lindtman on antanut kovan näytön eduskuntaryhmän puheenjohtajana yli puoluerajojen. Hän on kokoava persoona ja ratkaisuhakuinen ihminen. Lujahermoinen ja eteenpäin katsova. Tinkimätön neuvottelija.  

Tässä ajassa SDP ja Suomi tarvitsee Antti Lindtmanin kaltaista henkilöä, jonka ajattelussa sydän ja järki kulkevat sovinnollisesti käsi kädessä.